HANKKEEN KOULUTUKSET

Uutta virtaa maaseudulle -hankkeen koulutukset ovat päättyneet. Kiitos osallistumisestanne ja toivomme että olette saaneet hyödyllisiä työvälineitä käyttöönne. Kiitos myös upeita koulutuksia vetäneille valmentajille! 

”Hankkeen tavoitteena on nostaa Itä-Uudenmaan ja pienten lähikuntien yritysten osaamista ja kykyä palautua korona kurimuksesta erilaisten infotilaisuuksien ja seminaarien avulla sekä monipuolistaa alueen yritystoimintaa, parantaa alueen työllisyyttä, kehittää palveluja ja monipuolistaa palvelujen tarjontaa sekä innostaa uusien yritysten perustamiseen. Erityisesti pyritään vastaamaan yritysten esittämiin toiveisiin mm. kannattavan hinnoittelun, asiakastuntemuksen, jakelukanavien sekä myynnin osalta. Lisäksi paneudutaan tuotteistamiseen ja markkinointiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kolmantena pääkohteena on liiketoiminnan kestävää kehitystä tukeva ja täydentävä vastuullisuuskoulutus. Tämän hankkeen avulla lisätään kestävää kasvua ja innovatiivisten tuotteiden ja -palvelujen tuotteistamista ja leviämistä maaseudun alueella, inspiroidaan pikku kuntiin uusia yrittäjiä ja lisätään yrittäjien ja yhdistysten keskuudessa yhteistyötä niin muiden yrittäjien, kuin alueen oppilaitosten kanssa.”

Hanke toteutetaan 100% EU:n maaseuturahaston tuella. Rahoituksen on myöntänyt Uudenmaan ELY-keskus.